?

Log in

Katja
10 October 2007 @ 09:51 pm

Jossain vaiheessa ihmisten elämä loppuu, enkä nyt puhu kuolemasta vaan siitä että eläminen lopetetaan, jäädään - ehkä huomaamatta - junnaamaan edestakaisin samoihin uriin, kulutetaan ne niin syviksi ettei niistä enää päästä pois. Sekö on sitä turvallisuudentavoittelua? Kuka voi ihan tosissaan muka väittää, että vapaana, ilman suuntaa ja päämäärää lentäminen olisi turvatonta? Sinua voi sattua täsmälleen niin paljon kuin annat itseäsi satuttaa. Eikä minkään eikä kenenkään tarvitse saada lentoasi loppumaan jos et halua. Ihminen on ikuisesti niin vapaa kuin haluaa olla.

Ihmiset lakkaavat elämästä ja unohtavat keitä he ovat. Heistä tulee kärttyisiä ja ärtyneitä eikä kukaan naura enää ilman syytä. He unohtavat miksi heillä on ystäviä, läheisiä ja rakkaita. He unohtavat, mitä rakastivat jossakussa joskus - vaikka he ovat vain unohtaneet keitä he ovat, sillä jos he tietäisivät sen, he voisivat rakastaa jokaista heille läheistä ihmistä vilpittömästi, ikuisesti. Jos he vain muistaisivat keitä he ovat, jos he vain eivät lakkaisi elämästä. Jos me vain muistaisimme aina keitä me olemme, jos me vain emme lakkaisi elämästä. 

Kaikkea on riittävästi. Rakkautta on tarpeeksi. Ruokaa, rauhaa ja luonnonvaroja on tarpeeksi. Aikaa on tarpeeksi. Kaikkea on tarpeeksi. Kunhan sen osaa käyttää oikein. Kukaan ei ole yksin tässä elämässä. Meilläkin, joilla on itsestäänselvyytenä katto pään päällä ja juokseva vesi aina vessasta alas asti, vitsauksena on ahneuden, ylpeyden, pelon ja syyllisyyden kaltaisia sairauksia. Mutta kenenkään ei tarvitse olla yksin niiden kanssa, antakaa ihmiset auttaa toisianne.

Maailmaa voi muuttaa parempaankin suuntaan.